LKI uudistaa SKVL:n lomakkeet 2020-luvulle

Suomen Kiinteistönvälittäjäliitto SKVL ry ja LKI- Asiantuntijapalvelut Oy yhteistyöllä jäsenten parhaaksi

SKVL:n hallitus on 2.6. pitämässään kokouksessa allekirjoittanut yhteistyösopimuksen LKI-Asiantuntijapalvelut Oy:n kanssa. Yhteistyön tarkoituksena on toteuttaa SKVL:n jäsenille kiinteistönvälitysalan parhaat sähköiset lomakkeet.

SKVL:n toimitusjohtaja Jaana Anttila-Kangas toteaa, ettei kyse ole mistä tahansa sähköisistä lomakkeista, vaan sellaisista dynaamisista ja skaalautuvista lomakkeista, joita ei välitysalalla ole vielä nähty ja jotka tulevat muuttamaan koko välitysalan toimintaprosessia vähentämällä välittäjän lomakkeiden täyttämiseen kuluvaa aikaa.

”Samalla nykyisissä paperisissa vakiolomakkeissa olevista tilaongelmista päästään eroon. Tämä mahdollistaa sen, että välittäjät voivat keskittyä lomakkeiden täyttämisen sijaan muihin välittäjän keskeisiin tehtäviin, kuten kohteiden hankintaan ja myyntiin”, iloitsee Anttila-Kangas.

Sähköisistä lomakkeista tiedot PDX-ohjelmaan ja muihin kanaviin

Sähköisten lomakkeiden uudistaminen on iso asia, mutta vielä isompi on se, että lomakkeiden kautta syötetyt tiedot siirtyvät eteenpäin tarvittaviin paikkoihin niin välitysjärjestelmässä kuin asuntoportaaleissa ja hintaseurantapalvelussa. Näin sähköiset lomakkeet tulevat muodostamaan välittäjän työssä keskeisen työkalupakin yhdessä PDX-ohjelman kanssa. PDX-ohjelmassa tiedot tallentuvat dokumenttipankkiin ja lomakkeet voidaan lähettää sähköisesti allekirjoitettavaksi.

LKI-Asiantuntijapalvelut Oy:n toimitusjohtaja Sari-Leena Heilanen sanoo olevansa erittäin iloinen alkaneesta yhteistyöstä: ”Uskomme vahvasti että PDX -ohjelmiston käyttäjät ja SKVL:n jäsenet hyötyvät tästä yhteisestä askeleesta. Työstettävien lomakkeiden ohella PDX -ohjelmisto tarjoaa myös muita innovatiivisia ja kustannustehokkaita työkaluja välittäjille. PDX -ohjelman avulla välittäjät säästävät aikaa ja pääsevät markkinoimaan niin somessa kun diginäkin. Tarjoamme luonnollisesti jatkossa SKVL:n jäsenille omia jäsenetuja ja kehitämme välitysalan työvälineitä yhdessä SKVL:n kanssa”.

Ilmoittaudu mukaan pilotiksi

Yhteistyö luo loistavat puitteet sähköisten lomakkeiden uudistamisen toteuttamiseksi, mutta projektin onnistuminen edellyttää myös onnistunutta testausta. Sinulla on mahdollisuus osallistua testaukseen ilmoittautumalla pilotiksi osoitteeseen liitto at skvl.fi. Ilmoittaudu mukaan viimeistään 9.6. Ainoana edellytyksenä on sitoutua aktiivisesti testaamaan lomakkeita projektiryhmän antamien ohjeiden mukaan.

LKI-Asiantuntijapalvelut Oy välitysalan palveluksessa

LKI-Asiantuntijapalvelut Oy on Suomen johtavan kiinteistönvälitysjärjestelmän, PDX+:n sekä rakennusliikkeille suunnatun asuntomyynnin ja -markkinoinnin järjestelmän PDX Constructionin toimittaja. PDX -palvelun monipuolisuus ja helppokäyttöisyys perustuu kokemukseemme toimialalla vuodesta 1994, sekä tiimimme asiakkaiden kanssa tehtävään jatkuvaan tuotekehitykseen. Järjestelmiämme käyttää noin 220 yritystä, 250 toimistoa ja noin 1300 käyttäjää ympäri Suomea. Asiakkaamme lähettävät kuukausittain järjestelmiemme kautta markkinoitavaksi noin 1,5 miljardin euron arvosta kohteita, tuottaen kuukausitasolla yhteensä noin 200 miljoonan euron kauppahinnan.

Lisätietoja

Jaana Anttila-Kangas, SKVL ry:n toimitusjohtaja, puh. 050 465 3773, jaana.anttila-kangas@skvl.fi

Sari-Leena Heilanen, LKI Asiantuntijapalvelut Oy:n toimitusjohtaja, puh. 040 686 2525, sari-leena.heilanen@lki.fi

Kimppakämpät kunniaan

 

Kirjoittaja Kristiina Hanhirova on LKI-Asiantuntijapalveluiden vieraileva blogikirjoittaja, helsinkiläinen toimittaja-kirjailija, joka seuraa velkaisessa hitasasunnossaan pakkomielteisesti koko maan asuntoilmoituksia ja haaveilee ostavansa jonain päivänä ”remonttitaitoisen unelman”.

 

 

 

Veljentytär muutti pois kotoa. Yksiön vuokra vie valtaosan hänen palkastaan, mutta siitä tulee kuitenkin ensimmäinen oma koti. Aloin muistella aikoja, kun itse muutin kirjoitusten jälkeen kotoa pieneen kaupunkiin, josta olin saanut harjoittelupaikan unelma-ammattiini. Pari kassia, patja ja mankka mukanani tein pesän autokaupan kellariin. Paikka järjestyi tutuntutun kautta eikä mitään pantu paperille.

Muutaman viikon kuluttua siirsin tavarani työkaverin naapurin autotalliin rakennettuun pikkuruiseen yksiöön. Sopimuksia ei taaskaan tarvittu, kädenpuristus riitti. Vuokraan sisältyi sauna kerran viikossa, lasillinen kotiviiniä ja tarinatuokio mukavan vuokraisännän kanssa.

Vasta pari vuotta myöhemmin yhden kimppakämppäkesän jälkeen muutin ”virallisesti” kotikaupunkiini vakuutusyhtiön vuokra-asuntoon. Se oli luksusta, mutta missään vaiheessa, en silloin enkä jälkeenpäin, ole ajatellut, että ensimmäiset asuntoni olisivat olleet kurjia tai että olisin ollut jotenkin syrjäytynyt tai ahdingossa. Päinvastoin, minulla oli hauskaa, itsenäistyin ja tutustuin uusiin, erilaisiin ihmisiin.

Yritän tässä todistella, että nuorelle ei ole tärkeintä se, millaiseen asuntoon muuttaa, vaan se, että pääsee pois kotoa, kokeilemaan aikuisen elämää. Halvalla ja helposti. Vaatimukset toki kasvavat vuosien (ja varallisuuden) myötä ja niin pitääkin olla. Tänä päivänä sen ensimmäisen kämpän saaminen tuntuu kuitenkin olevan aivan liian vaikeaa. Pienistä ja edullisista vuokra-asunnoista on pulaa, takuuvuokrien maksaminen on vaikeaa työssäkäyvällekin, saati sitten opiskelijalle. Ilman työtä ja opiskelupaikkaa olevat nuoret ovatkin sitten jo liukkaalla luiskalla kohti syrjäytymistä.

Edellisen asuntoministeri Pia Viitasen asettama työryhmä esitti keväällä asunnottomuuden ehkäisemistä osaksi nuorisotakuuta. Yhdeksi keinoksi ehdotettiin useissa maissa käytössä olevaa välivuokrausmallia, jossa yleishyödyllinen toimija vuokraisi yksityisten omistamia vapaarahoitteisia vuokra-asuntoja ja välittäisi niitä edelleen tarvitseville. Kunta tulisi mukaan turvaamalla vuokranmaksun ja asunnon kunnon.

Kukaan ei tiedä, mitä turvapaikanhakijoiden tuoma paine edullisten vuokra-asuntojen tarjontaan oikeasti tarkoittaa. Asuntomarkkinoita tulevat värittämään myös ikääntyvät kaupunkilaiset, jotka muodostavat hyvin kirjavan joukon. Sinkkuja, eronneita, leskiä, seksuaalivähemmistöjä, vegaaneja, kierrättäjiä jne. Ihmisiä, jotka haluavat elää ja asua ideologioidensa ja aatteidensa mukaisesti.

Olisiko aika rehabilitoida vanhat kunnon kimppakämpät ja kommuunit? Nopea gallup tuttavapiirissä osoitti, että eniten valmiuksia yhteisölliseen asumiseen oli kotoa muuttamisesta haaveilevilla nuorilla ja eläkeikää lähestyvillä. Hauskinta oli se, että haaveiltiin ihan samoista asioista: Hyvästä sijainnista, palvelujen ja kustannusten jakamisesta, vapaudesta elää omannäköistä elämää, yhteisistä tiloista ja jakamisesta, suvaitsevaisuudesta ja loppupeleissä turvallisuudesta. Neliöistä oltiin valmiita tinkimään ja moni oli innostunut viime aikoina esitellyistä minitaloista.

Käytännön kokemuksia odotellaan esimerkiksi Vantaan Martinlaaksoon Saton rakennuttamasta 15 neliön miniyksiöiden kerrostalosta. Viidensadan euron kuukausivuokraan sisältyy vähän neliöitä, mutta poikkeuksellisen paljon yhteisiä tiloja ja palveluja.

Pari tuhatta vuotta sitten vähävarainen nuoripari joutui yöpymään tallissa, jonne syntyi myös poikalapsi. Puitteet olivat karut ja perhesuhteetkin monimutkaiset, mutta tuon aikaisen sosiaalisen median ansiosta sana levisi nopeasti ja pojan elämän ensimmäisiä päiviä leimasi ennen kokematon yhteisöllisyys ja hyvä tahto. Näitä elementtejä ja lisää rohkeita kokeiluja toivon lähivuosina meidänkin asuntomarkkinoillemme, jotta selviämme edes välttävästi uusista suurista haasteista.

Asiakaspalvelupäällikkö esittäytyy

Juha Mäenpää (LKV) aloitti työnsä asiakaspalvelupäällikkönä syyskuussa.

”Aloitin yrityksessämme jo 10 vuotta sitten PDX-käyttöympäristön suunnittelulla ja toteutuksella. Olen toiminut PDX-järjestelmämme ”rautapuolen” kehittäjänä ja ylläpitäjänä, sekä suunnitellut ja hoitanut asiakkaidemme IT-ympäristöjä. Tunnen siis jo yrityksen ja monet asiakkaistamme.

Pari vuotta sitten aloitin kiinteistövälitysalan opiskelun ja suoritin kiinteistönvälitysalan ammattitutkinnon sekä LKV-kokeen. Samalla työskentelin välittäjänä ja sain MML:n kaupanvahvistajan pätevyyden. Syksyllä palasin takaisin LKI:lle, ja olen innoissani uudesta työstäni.

PDX:n kehittäminen tiiviisti Teidän kanssanne on ollut ja tulee olemaan yrityksemme tärkeimpiä tavoitteita.

Autan Teitä mielelläni ja tavoitat minut sähköpostitse osoitteesta juha.maenpaa@lki.fi tai puhelimella numerosta 045 121 4664.”

Tukikysymykset osoitteeseen pdxtuki@lki.fi tai numeroon 040 675 6161.

Mihin ne oikein mahtuvat?

 

Kirjoittaja Kristiina Hanhirova on LKI-Asiantuntijapalveluiden vieraileva blogikirjoittaja, helsinkiläinen toimittaja-kirjailija, joka seuraa velkaisessa hitasasunnossaan pakkomielteisesti koko maan asuntoilmoituksia ja haaveilee ostavansa jonain päivänä ”remonttitaitoisen unelman”.

 

 

 

Tämä kysymys yhdistää punaviherkuplassa leijuvan luovan luokan, touhukkaat kukkahattutädit, epäuskoiset kuntapäättäjät ja rajojen sulkemista vaativat mielenosoittajat. Kysymys on tietenkin Suomeen vyöryvien turvapaikanhakijoiden sijoittamisesta. Tarvitaan kattoja pään päälle. Lämpimiä, turvallisia koteja. Mutta mistä?

Arviot pakolaisten määrästä vaihtelevat, mutta on puhuttu 50 000 turvapaikanhakijasta tämän vuoden aikana. Vaikka vain puolet saisi oleskeluluvan, odottaa toinen puolikin täällä päätöstä (liian) pitkään. Eikä tulijoiden määrä lopu vuodenvaihteeseen.

Parin viime vuoden aikana olemme lukeneet muuttotappiokuntien asuntojen arvon romahtamisesta. Rakkaudella rakennettuja omakotitaloja kaupataan pilkkahintaan ja kokonaisia kerrostaloja on tyhjillään. Kunnat ovat pulassa asumattomien, koko ajan rapistuvien kiinteistöjen kanssa. Meillä on siis kasvava määrä tyhjiä asuntoja ja samaan aikaan kodittomia maahanmuuttajia. Missä ongelma, kysyy Helsingin hipsteri surautellessaan superfoodeja aamusmoothieensa. Pakolaisethan asuttavat autioituvan maaseudun, pelastavat kyläkoulut, viljelevät jotain luomua ja hoitavat vanhukset.

Aivan näin helposti se ei kuitenkaan mene. Suurin osa turvapaikanhakijoista suuntaa pääkaupunkiseudulle tai etelän isoihin kaupunkeihin, missä maahanmuuttajia on jo ennestään. Siellä on tuttuja, sukulaisia ja paremmat mahdollisuudet työllistyä. Vai onko?

Pääkaupunkiseudun asuntomarkkinat eivät välttämättä kestä tällaista muuttovirtaa, kun vuokra-asuntoja ei riitä nytkään. Hypoteekkiyhdistyksen pääekonomisti Juhana Brotherus varoittikin jo vuokrien noususta ja samalla asuinalueiden eriytymisestä.

Vuokraturvan Timo Metsälä puolestaan muistuttaa, että pääkaupunkiseudulla on valtavasti tyhjää liike- ja toimistotilaa. Nämä pääasiassa eläkeyhtiöiden omistamat yli miljoona neliötä ovat muodostuneet pysyväksi ongelmaksi, koska byrokratia estää tehokkaasti niiden muuttamisen asuinkäyttöön. Kun ihmiset nukkuvat nyt koulujen lattioilla ja konteissa, niin voisivatko viranomaiset hypätä muutaman kaavamääräyksen yli ja käyttää mittanauhoja hieman suurpiirteisemmin?

Rohkeutta ja maalaisjärjen käyttöä toivoisi myös vastaanottokeskusten paikkakunnilta. Mikä estää eri toimijoita ja kansalaisjärjestöjä marssimaan keskuksiin ja kyselemään väkeä koulutuksen ja kiinnostuksen mukaan erilaisiin vapaaehtoistöihin ja talkoisiin? Siinä yhdessä puuhaillessa tutustuttaisiin, saataisiin ideoita ja ehkä löydettäisiin aivan uudenlaisia mahdollisuuksia kotikunnasta. Kotouttamista parhaimmillaan.

Tämä edellyttää tietenkin taas joustavuutta paitsi viranomaisilta, myös ammattiyhdistysliikkeeltä, jotta myös yrittäjät voisivat solmia suhteita potentiaalisiin työntekijöihin. Ilmarisen Jaakko Kianderin mukaan maahanmuutto voi oikein hoidettuna tuoda merkittävää talouskasvua. Kiander arvioi, että Suomen väestö voi kasvaa varovaisenkin arvion mukaan 100 000 hengellä ennustettua enemmän kymmenen vuoden sisällä. Nykyinen virallinen ennuste lupaa saman verran supistumista vuoteen 2030 mennessä.

Maahanmuuttajamyönteisissä maissa talouskasvu on tutkitusti muita nopeampaa. Näin on paitsi Saksassa, myös naapurissa Ruotsissa, missä maahanmuutto lihottaa erityisesti vuokra-asuntoja omistavien kiinteistösijoittajien lompakkoja.

Ennen kuin rakennusyhtiöt ehtivät meillä käärimään voittoja uuden asuntorakentamisen tarpeesta, jo nyt monet kotimarkkinayritykset ovat hyötyneet maahanmuutosta. Bussiyhtiöt, taksit, vähittäiskauppa ja pizzeriat vastaanottokeskusten lähellä ovat tehneet hyvän tilin. Työttömyyspaikkakunnilla on jouduttu palkkaamaan koko ajan lisää väkeä hoitamaan pakolaisvirtaa. Sen sijaan, että paikalliset valittavat, kun joutuvat jonottamaan kioskilla, kannattaisi ehkä miettiä, toisivatko nämä pelottavat vierasmaalaiset hyvinvointia juuri meidän kuntaamme. Elämää niihin tyhjillään oleviin taloihin ja uusia palveluja lakkautettujen tilalle?

Pahinta on joutilaisuus ja odottaminen. Se turhauttaa kaikkia osapuolia ja kärjistää ongelmia. Konsultit ja yrityskouluttajat kehottavat aina katsomaan ”laatikon ulkopuolelta”. Nyt jos koskaan siihen on syytä. Ei jätetä tätä viranomaisten ja jähmeiden te- ja ely-keskusten hoidettavaksi, vaan mietitään, miten toteutuisivat niin ekonomistien kuin kuplaväenkin haaveet elävästä ja kasvavasta Suomesta. Ja pannaan äkkiä toimeksi.

Mistä tunnet sä välittäjän, onko oikea sulle hän…?

 

Kirjoittaja Kristiina Hanhirova on LKI-Asiantuntijapalveluiden vieraileva blogikirjoittaja, helsinkiläinen toimittaja-kirjailija, joka seuraa velkaisessa hitasasunnossaan pakkomielteisesti koko maan asuntoilmoituksia ja haaveilee ostavansa jonain päivänä ”remonttitaitoisen unelman”.

 

 

 

Ystävän laulussa kehotetaan menemään pitkospuille tai antamaan meren selvittää, kuka vierelle jää. Kiinteistönvälittäjää valitessa ei siihen ole aikaa eikä kukaan halua, että välittäjä jää völjyyn kovin pitkäksi aikaa. Silti pitäisi löytää juuri se oikea ihminen auttamaan elämän suurimmissa sijoituksissa ja valinnoissa, joiden seuraukset sitten todellakin kulkevat mukana loppuelämän.

Ensi vuonna voimaan tuleva laki, joka edellyttää välitystoimiston henkilöstöstä vähintään puolelta LKV-tutkintoa on aiheuttanut melkoista kuhinaa ja suoranaista ruuhkaa tutkinnon suorittamisessa. Keskuskauppakamarin välittäjäkoelautakunta järjestääkin tämän vuoden aikana poikkeuksellisesti kolme LKV- ja LVV –koetta. Niihin tarjotaan jopa valmennusta aivan kuin korkeakoulujen pääsykokeisiin. Ainakin Markkinointi-instituutti on huomannut tässä ansaintamahdollisuuden: ”Kurssin jälkeen astelet rohkeasti Kauppakamarin haastavaan LKV-kokeeseen”.

Paineet ovat kovat, kun alalla menee muutenkin nihkeästi. Koulutus on aina paikallaan, mutta tekeekö tutkinto ihmisestä hyvän välittäjän? Selailin huvikseni eri keskustelupalstoilta ihmisten kokemuksia ja näkemyksiä välittäjistä. Eniten vaa´assa tuntuivat painavan asiakaspalvelu ja luotettavuus. Asiakkaat arvostavat myös käytännönläheisyyttä ja sitä, että välittäjä on tosissaan:

“Ollaan rehellisiä kämpän arvosta, eikä paisuteta hintaa ylenpalttisesti jolloin kohteesta tulee helpolla ikuisuusprojekti.”

“Hyvä välittäjä omistautuu jokaiselle asiakkaalle kuin omalle vaimolleen/miehelleen; luotettavasti, määrätietoisesti ja tarjoten parasta mahdollista. Hän kuuntelee ja ymmärtää asiakasta, näkee ihmisten tarpeet, kunnioittaa erilaisia näkemyksiä, neuvottelee asiallisesti ja laskuttaa laatunsa mukaan.”

“… jaksaa vastata kohteliaasti ja rehellisesti typeriinkin kysymyksiin. Hyvä välittäjä osaa myös auttaa myyjää hintatason asettamisessa sellaiseksi, että ostajat vaivautuvat paikalle.”
(Kauppalehti)

”…pienet voisivat olla hyviä, koska siellä joutuvat tosissaan tsemppaamaan jokaisen asunnon vuoksi, että kohde ei jäisi myymättä ja yhdenkin asunnon myynti leivän saamiseksi on tärkeää”
(Suomi24)

”Firman työntekijä hoiti kuvaukset näkemyksellisesti ja tinkimättömäksi ja pirulainen pisti minut pesemään ikkunatkin kymmenen asteen pakkasessa””
(Yle.fi/uutiset/kokemuksia kiinteistövälittäjistä)

”Yksi ison firman tuttu välittäjä oli niin flegmaattinen, etten antanut hänelle myytäväksi. Toinen oli sellainen mielettömän energinen, entinen kotiäiti, jolla on lasten hoidosta kehittynyt huipputarkka psykologinen silmä.”

”…paras vaikutelma on tullut sellaisista höpsöistä naisihmisistä, jotka eivät tiedä talosta enempää kuin minä itsekään. Ei tule sellainen olo, että huijataan ;-). Pahimpia ovat sellaiset liimatukkaiset ja lipevät kiiltonahkakenkä mies välittäjät. Ei pysty kerta kaikkiaan luottamaan mihinkään, mitä he suustaan päästävät.”
(meidänperhe.fi)

Keskityin etsimään hyviä kokemuksia, mutta valitettavasti löytyi paljon esimerkkejä siitä, miten välittäjä oli käyttäytynyt ylimielisesti ja antanut ymmärtää, että ei vähemmän voisi tämän ihmisen elämä kiinnostaa. Pari tuntia netissä todisti kuitenkin sen, miten suuri merkitys on ihmisen henkilökohtaisessa kohtaamisessa ja kommunikoinnissa. Luotettavuuden lisäksi useissa vastauksissa toistui se, että hyvä välittäjä saa tuntemaan itsensä tärkeäksi asiakkaaksi, vaikka kysymys ei olisikaan miljoonakaupoista.

Kun asuntokaupoista keskustellaan yhä enemmän sosiaalisessa mediassa, vertailukohtia löytyy paljon ja kokemuksia jaetaan. Myös Sitä Oikeaa Välittäjää etsitään yhä useammin somen kautta ja siellä puhutaan ihan nimillä. Puskaradio on tunnetusti tehokas ja armoton. Hyvä myyjä kouluttautuu ja hankkii tietoa, mutta koulutus ei tee kenestäkään hyvää myyjää. Onnea ja menestystä silti kaikille syksyn tutkintoihin pänttääville.

Ihmisen kokoiset asuntomessut?

 

Kirjoittaja Kristiina Hanhirova on LKI-Asiantuntijapalveluiden vieraileva blogikirjoittaja, helsinkiläinen toimittaja-kirjailija, joka seuraa velkaisessa hitasasunnossaan pakkomielteisesti koko maan asuntoilmoituksia ja haaveilee ostavansa jonain päivänä ”remonttitaitoisen unelman”.

 

 

 

Tämän kesän asuntomessut Vantaalla herättävät odotuksia kaltaisissani nirppanokissakin, joiden kesälomareissut eivät normaalisti messuille suuntaudu. Takavuosien hulppeiden ökytalojen tai jonnekin metsänreunaan pystytettyjen luksusreservaattien sijasta Vantaa lupaa esitellä sitä, mistä erityisesti pääkaupunkiseudulla on huutava pula: tiiviisti rakennettua, eri asumismuotoja sisältävää kaupunkiasumista hyvien liikenneyhteyksien varrella. Ilmeisesti myös kohtuulliseen hintaan.

Asuntomessujen ideahan on esitellä rakentamisen uusia tuulia, myös kokeellisia ja erikoisia. Unelmia saa ja pitää olla, mutta jossain vaiheessa homma lähti lapasesta eikä messutaloilla ollut enää juurikaan tekemistä tavallisen suomalaisen asumisen kanssa. Nuoret – ja vähän vanhemmatkin – alkoivat uskoa, ettei alle kahdensadan neliön talossa yksinkertaisesti voi asua ja poreallas terassilla on pakollinen. Huonosti suunnitellut ja sijoitellut alueet joko rapistuivat, kuten kävi monille 1970- ja 80 –lukujen kerrostaloalueille tai sitten isojen omakotitalojen hintaan jäi messulisä, vaikka alueen hinnat olivat muuten laskussa.

Kun tarkastelee Rakennusteollisuuden kevään suhdannekatsausta, paineita uudenlaiseen asumiseen ja rakentamiseen todella on. Rakentaminen supistuu jo neljättä vuotta, vain talonrakennus osoittaa hieman elpymistä. Syiksi asuntorakentamisen hiipumiseen esitetään heikkoa ansiokehitystä ja työttömyyden kasvua. Kaupungeissa yhä useampi ruokakunta muodostuu yhden tai kahden hengen talouksista ja haja-asutusalueilla puolestaan omakotitaloja ei saada kaupaksi.

Vantaan messut yrittävät vastata moniin tulevaisuuden haasteisiin. Alueelle on rakennettu sekaisin omakotitaloja, paritaloja ja kerrostaloja ja asumismuodot vaihtelevat omistus- ja vuokra-asunnoista asumisoikeusasuntoihin. Kestävä kehitys ja ekologiset ratkaisut eivät ole vain muutaman yksittäisen kohteen erikoisuuksia, vaan hallitseva linja.

Väen vanhetessa tarvitaan yhä enemmän esteetöntä asumista. Sitä, sekä arkea ja toimintakykyä helpottavaa hyvinvointiteknologiaa on paljon tarjolla. Eikä kaikki ole vain vanhuksille suunnattua. Esimerkiksi yhden kerrostalon asuntoihin on rakennettu sähköisellä kulkukortilla toimiva palvelueteinen, jonne vaikkapa netistä tilatut lähetykset voidaan toimittaa, vaikka asukas ei olisi kotona.

Teknologiaa hyödyntämällä lisätään myös suomalaisen rakentamisen ja osaamisen kilpailukykyä. Myös puurakentamista voisi viedä maailmalle. Vantaalta löytyy mm. Euroopan suurin puukerrostalo.

Koko uutta asuinaluetta leimaa tietenkin upouusi Kehärata, joka liittää sen sekä pääkaupunkiseudun sisäiseen että valtakunnalliseen liikenneverkkoon. Kivistön asemalta on Helsingin rautatieasemalle puolen tunnin junamatka ja Helsinki-Vantaan lentoasemalle vain viiden minuutin sujahdus. Tämän vuoksi monet alueen rakentajaperheistä ovat monikansallisia tai työkseen paljon lentäviä. Jos alueelle suunnitellut palvelut saadaan vielä toteutettua, on hyvinkin mahdollista, että nyt on onnistuttu luomaan ihmisen kokoinen ja oikeasti toimiva asuntomessualue.

Paitsi että pieni ja tiivis alue on ekologisesti kestävä ratkaisu, se on myös kävijäystävällinen: lyhyiden välimatkojen vuoksi messuvieraan jalat säästyvät rakoilta ja ehkä muutamalta perheriidalta vältytään. Tällainen urbaani asuntomessuskeptikkokin sulaa viimeistään siinä vaiheessa, kun saa astua Kivistön asemalta kuskittoman robottibussin kyytiin. Vantaa, odotan sinulta paljon!

Myytti mökkikansasta murenemassa?

 

Kirjoittaja Kristiina Hanhirova on LKI-Asiantuntijapalveluiden vieraileva blogikirjoittaja, helsinkiläinen toimittaja-kirjailija, joka seuraa velkaisessa hitasasunnossaan pakkomielteisesti koko maan asuntoilmoituksia ja haaveilee ostavansa jonain päivänä ”remonttitaitoisen unelman”.

 

 

 

Vähälumisen talven jälkeen monen mökkikausi alkaa viimeistään Vappuna. Perinteisesti kesämökki on merkinnyt suomalaiselle pakopaikkaa arjen velvoitteista ja pakkotahtisesta raadannasta. Mökillä on rentouduttu, vaihdettu kaupunkivaatteet mökkivetimiin, nautittu luonnosta, löhötty laiturilla, tehty pihatöitä, tavattu ystäviä ja tietenkin saunottu ja grillattu ankarasti. Viime vuosina yhä useampi kuitenkin suhtautuu kesämökkiin ristiriitaisin – tai pelkästään riitaisin – tuntein.

Tehdään heti selväksi, että nyt puhutaan perinteisistä suomalaisista kesämökeistä. Ei niistä 1980-luvun jälkeen nousseista hulppeista vapaa-ajan asunnoista, joiden neliöt ja varustelu ylittävät keskivertosuomalaisen asumistason. Ei niistä tyylikkäästi sisustetuista designvilloista, joissa lasiseinien takana avautuvaa merinäkymää korostavat terassille taiten sijoitetut italialaiset puutarhakalusteet. Keittiössä ehkä pari Ikeasta hankittua hauskaa detaljia täydentämässä täydellisyyttä.

Ei, nyt ei puhuta trendikkäistä kakkoskodeista eikä seilata vadelmaveneellä Hankoon downshiftaamaan , vaan pysytään metsäisessä, hieman risukkoisessa Järvi-Suomessa, jossa mökki on hirttä tai lautaa ja pihalla tikkataulu. Luksusta ovat ulkohuussin korvannut kuivakäymälä ja palju, jossa nautitaan Tallinnan tuliaisia ja pidetään suvun kanssa hauskaa kunnes alkaa riita siitä, kuka tekee mökillä eniten töitä ja kenen vieraat rikkoivat viime kesänä tiskikaapin oven.

Näitä mökkejä on nimittäin Suomessa enemmän kuin koskaan ennen ja ne ovat murentamassa myyttiä suomalaisesta mökkikansasta. Johtuen siitä, että nykyisin suomalainen haluaa oman mökin, oman järvenrannan ja oman paljun. Mielellään kaikin mukavuuksin. Tai ei mökkiä ollenkaan. Ei ole harvinaista, että keskiverto keski-ikäinen on kahden mökin loukussa, kun pariskunnan molempien perheiden kesäpaikka on jäänyt perinnöksi.

Näissä vanhoissa perusmökeissä on kaksi suurta ongelmaa. Ensinnäkin, ne eivät enää vastaa uuden sukupolven toiveita. Eripariastiat, vanhat Jerry Cottonit, natisevat hetekat ja Aila-tädin kutomat ryijyt eivät inspiroi miniää, joka haluaa valkoista Uuden-Englannin tyyliä, tähtikuvioisia tyynyjä ja carpe diem -sisustustarroja. Miehen pitää saada katsoa jalkapalloa teräväpiirtokuvasta eikä nuoriso edes neuvottele yli tunnin oleskelusta paikassa, jossa ei ole huippunopeaa laajakaistaa. Puhumattakaan, että siellä pitäisi olla yhdessä omituisten sukulaisten kanssa.

Toiseksi, perintömökkeihin liittyy paljon tunteita, joita on vaikea hinnoitella ja joista on mahdotonta keskustella kiihkottomasti. Se, mikä itsestä näyttää ihanalta ajan patinoimalta idylliltä ja tuoksuu lapsuuden leikeiltä, on vierain silmin katsottuna ränsistynyttä ja haiskahtaa homeelta. Myymistä hankaloittavat myös perikunnan keskinäiset näkemyserot. Siinä missä yksi haluaa mökistä äkkiä eroon, toiselle se on maailman tärkein paikka, jossa vaalitaan edellisten sukupolvien perintöä. Kolmas puolestaan vastustaa myyntiä, koska uskoo siitä saatavan paljon paremman hinnan, jos jaksetaan odottaa.

Kesämökkien määrä ylitti Suomessa viime vuonna puolen miljoonan rajan. Uusien mökkien rakentaminen on miltei pysähtynyt ja varsinkin eteläisessä Suomessa rannat alkavat olla täyteen rakennettuja. Joillakin alueilla hintoja nostanut venäläisten ostobuumikin on laantumassa. Tilastokeskuksen mukaan mökille ei lähdetä, jos matka kestää yli kolme tuntia. Lisäksi moni haaveilee loma-asunnosta ulkomailla tai pitää vuokramökkiä helpompana vaihtoehtona.

Eli näyttää siltä, että tulevana juhannuksenakin poltetaan makkaraa sekalaisen perhekokoonpanon kanssa appiukon kaivonrenkaaseen muuraaman grillin ääressä, saunotaan hieman huterilla lauteilla ja kun hyttyset karkeloivat keskiyön auringossa, veljen tuore tyttöystävä oksentaa upouuteen paljuun.

Asuntovelat on verolle pantava

 

Kirjoittaja Kristiina Hanhirova on LKI-Asiantuntijapalveluiden vieraileva blogikirjoittaja, helsinkiläinen toimittaja-kirjailija, joka seuraa velkaisessa hitasasunnossaan pakkomielteisesti koko maan asuntoilmoituksia ja haaveilee ostavansa jonain päivänä ”remonttitaitoisen unelman”.

 

 

 

Tammikuun loppupuolella bloggaajalla jäi suu auki, kun Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Mika Maliranta esitti uutta asuntotuloveroa. Siinä verotettaisiin omassa asunnossa asumisesta koituvaa etua verrattuna vastaavanlaisessa markkinahintaisessa vuokra-asunnossa asumiseen. Tällä parannettaisiin työllisyyttä, koska ihmiset taantuvilla paikkakunnilla jättäisivät oitis kotinsa ja muuttaisivat töiden perässä suuriin kasvukeskuksiin.

Toki tiedetään, että omistusasumisen vaikuttaa muuttohalukkuuteen ja sitä kautta työmarkkinoihin. Ihan maalaisjärjelläkin voi jo päätellä, että kun ihminen on panostanut kaikkensa rakentaakseen perheelleen talon ja luodakseen elämälleen hyvät puitteet, ei siitä noin vain lähdetä.

Kysymys ei ole vain asumisesta, kysymys on kodista ja kotipaikasta. Eikä vain sen yhden ihmisen, vaan koko perheen. Paketissa ovat puolison työpaikka, lasten koulut, ystävät, suku eli se, mitä nimitetään sosiaaliseksi turvaverkoksi ja jonka perään huudetaan paitsi kaikkinaisen hyvinvoinnin, myös palvelujen karsimisen vuoksi. Vai muutetaanko mummo mukana?

Rakentaminen maksaa maallakin ja lainarahalla mennään, mutta yritäpä myydä nyt talosi. Välittäjät kertovat surullisia tarinoita 30 000 eurolla myydyistä hyväkuntoisista omakotitaloista. Ja näille ihmisille pitäisi nyt etelän numeroniilojen mielestä lätkäistä uusi vero asuntotulosta. ”Näin omistusasuminen ja vuokra-asuminen asetettaisiin tasa-arvoisempaan asemaan keskenään”, selitti tutkimusjohtaja Maliranta Ylen haastattelussa.

Jotenkin tämä yhtälö ei aukea minulle. Missä se asuntotulo on ja miten se lasketaan? Kun puhutaan töiden perässä muuttamisesta, se tarkoittaa suuria kaupunkeja ja ennen kaikkea pääkaupunkiseutua. Kaikki tietävät, että a) pääkaupunkiseudulla ei ole eikä tule riittävästi vuokra-asuntoja, b) vuokrataso on tolkuttoman korkea, ja niillä aloilla, joihin työvoimaa tarvitaan, palkat eivät riitä kunnolliseen vuokra-asuntoon ja c) jos se muuttotappiokunnan omakotitalo saadaan myytyä riipaisevaan alihintaan, aiemmin mukavasti eläneen perheen elintaso laskee romahdusmaisesti.

Olen aina puhunut vuokra-asumisen puolesta ja toivonut asuntopolitiikaltamme kannustamista siihen. En pidä erityisen kannustavana sitä, että luodaan uusi köyhälistö ja hedelmällinen kasvualusta sosiaalisille ongelmille. Ylipäätään omistusasumisesta rankaiseminen kuulostaa oudolta, kun se on jo nyt pirun kallista eikä todellisia vaihtoehtoja juurikaan ole. Muutos on varmasti tarpeellinen, mutta siihen tarvitaan muutakin kuin uusi vero.

Mitä tasa-arvoon tulee, muistatteko, millainen meteli nousi, kun entistä Lääkelaitosta, nykyistä Fimeaa, oltiin siirtämässä Helsingistä Kuopioon muutama vuosi sitten? Sitä pidettiin täysin kohtuuttomana ja miltei ihmisoikeuksien vastaisena. Kuopiossa oli kuitenkin tulijoille tarjolla saman palkan lisäksi luksusluokan asumista edulliseen hintaan, puolisoille työpaikkoja ja lapsille virikkeellinen ja turvallinen kasvuympäristö. Hyvä ettei kaupunginjohtaja tarjoutunut kantamaan muuttolaatikoita.

Kaipa tässä tiukassa taloustilanteessa ja saa varautua kuulemaan kaikenlaisia ehdotuksia, mutta ihmettelen vaan, missä maailmassa nämä malirannat elävät.

Taikasana: seniori

 

Kirjoittaja Kristiina Hanhirova on LKI-Asiantuntijapalveluiden vieraileva blogikirjoittaja, helsinkiläinen toimittaja-kirjailija, joka seuraa velkaisessa hitasasunnossaan pakkomielteisesti koko maan asuntoilmoituksia ja haaveilee ostavansa jonain päivänä ”remonttitaitoisen unelman”.

 

 

 

Väestön ikääntyminen on jossain muodossa mediassa esillä joka ikinen päivä. Useimmiten maalataan synkkiä kuvia niin kansantalouden kuin olevien ja tulevien vanhustenkin karusta kohtalosta. Vanhus on sekä käsitteenä että henkilönä kielteinen. Persona non grata. Paitsi yhdellä alalla: asumisbisneksessä seniorista on tullut sana, jota voi käyttää melko vapaasti ja säätelemättä, mutta aina hintaa nostavana elementtinä.

Yli 55-vuotiaille markkinoitavien senioriasuntojen rakentaminen on ollut erityisesti suurissa kaupungeissa 2000-luvun ilmiö. Samalla siitä on tullut villiä bisnestä, koska toisin kuin palveluasumisessa, virallisia säädöksiä tai rakennusmääräyksiä ei ole eivätkä senioritalot ole tarvinneet erillistä rakennuslupaa. Siksi myöskin tutkittua tietoa on vähän. Ainoa varma asia on tavallista asuntoa keskimäärin kymmenen prosenttia korkeampi hinta.

Senioriasuntona voidaan kaupata melkein mitä tahansa. Jos hieman kärjistää, senioritalo voi olla tavallinen kerrostalo, jossa ei ole kynnystä kylpyhuoneeseen ja alakerrassa käyttämätön kerhohuone. Tai sitten talo on muuten kiva ja viihtyisä, mutta asunnoissa on kynnyksiä, kylpyhuoneesta puuttuvat tukikahvat ja ensihoitajat manaavat hissejä, joihin ei saa mahtumaan paareja. Näin on esimerkiksi siinä sinänsä mukavassa senioritalossa, jossa oma äitini asuu.

Hienoimmillaan senioritalo on täysin esteetön ja hyvin suunniteltu aina ympäristöä myöten. Toimivat ja viihtyisät tilat tarjoavat paitsi turvallisuutta, myös tukevat yhteisöllisyyttä ja tuovat siten selkeää lisäarvoa asumiseen. Kulkuyhteydet ovat hyvät ja kaupat kävelymatkan päässä. Pienillä asioilla tuodaan arkeen luksusta, josta tietenkin myös maksetaan.

Ongelmia syntyy siinä vaiheessa, kun seniori maksaa mielikuvista, jotka eivät vastaa todellisuutta. Yleensä silloin on kysymys palveluista, joita ei olekaan saatavilla. Ostohetkellä ollaan usein vielä hyväkuntoisia, jolloin riittää tieto siitä, että palveluja voi saada sitten joskus, kun niitä ehkä tarvitsee. Talossa saattaa olla vaikka kiva ruokasali ja tiloja palveluyrittäjille, mutta ei ole määritelty, kuka palvelut hoitaa, mistä yrittäjät tulevat, jos tulevat. Kuitenkin nämä ”mahdolliset” palvelut on jo voitu laskea hintaan tai vastikkeeseen.

Palveluja tosiaan tarvitaan. Yli 65-vuotiaiden määrä kasvaa nopeasti ja he ovat yhä parempikuntoisia, aktiivisempia ja myös vaativampia kuluttajia. Heihin siis kannattaa satsata. Bernie Ecclestonelta kysyttiin hiljattain, kokeeko hän ongelmana sen, että formulat eivät enää kiinnosta nuoria. – Emme me kaipaakaan nuoria, nuorilla ei ole varaa ostaa Rolexeja, kuului tyly vastaus. En suuremmin ihaile tuota autourheilun ahnetta diktaattoria, mutta hän tietää, mistä raha tulee.

Aivan kuten muussakin asumisessa, kaivataan ikääntyvien koteihinkin uusia ratkaisuja ja ennakkoluulottomia kokeiluja. Rakennuttajat ovat jo oppineet, että seniori-sanalla voi rahastaa. Nyt heidän täytyy oppia vielä se, että senioria ei saa kusettaa.

Kiinteistövälittäjän kirje Joulupukille: Pankeille sydäntä, ostajille rohkeutta ja realismia

 

Kirjoittaja Kristiina Hanhirova on LKI-Asiantuntijapalveluiden vieraileva blogikirjoittaja, helsinkiläinen toimittaja-kirjailija, joka seuraa velkaisessa hitasasunnossaan pakkomielteisesti koko maan asuntoilmoituksia ja haaveilee ostavansa jonain päivänä ”remonttitaitoisen unelman”.

 

 

 

Kun maahan laskeutuu joulurauha ja perheet kokoontuvat koteihinsa – vanhoihin tai uusiin – ehtii kiinteistövälittäjäkin istahtaa raapustamaan kirjettä Joulupukille. Kysyimme kolmelta välittäjältä, mitä he toivoisivat asuntomarkkinoilla tapahtuvan ensi vuonna. Kirjasimme myös heidän toiveensa asiakkaille.

Laatuneliöiden asuntokauppias Jari Salomaa Lahdesta vetoaa nuorten ensiasunnon ostajien puolesta. ”Pankeille voisi pukki viedä hyvää mieltä ja anteliaisuutta, etenkin ensiasunnonostajien kysellessä”, Salomaa toivoo. ”Hyvinä vuosina nuoret parit ostelivat 50-luvun taloja ja kaksioita, mutta nyt niiden kauppa on hyytynyt pankkien jarruttaessa lainojen myöntämistä.”

Samoilla linjoilla on Karjalan Kiinteistövälityksen toimitusjohtaja Juha Uski Lappeenrannasta. ”Pankit eivät ole juuri koskaan kärsineet tappioita asuntoluotoista”, hän muistuttaa. Monen muun tavoin Uski peräänkuuluttaa helpotuksia myös uudisrakentamisen määräyksiin.

Valtakunnallisen Open Market Kiinteistövälityksen toimitusjohtaja Panu Oksanen laatii kirjettään Helsingissä. Siinä toivotaan lainahanojen höllentämisen lisäksi myös poliitikoilta selkeitä talouspoliittisia asunnonvaihtoon kannustavia päätöksiä. ”Myyntivoiton verotuksen suhteen kahden vuoden määräaika tiputettaisiin yhteen vuoteen ja kiinteistöjen osalta varainsiirtovero neljä prosenttia kahteen prosenttiin”, Oksanen ehdottaa.

Kaikkea vastuuta ei voi sälyttää pankeille ja valtiovallalle. Asunnon ostajien ja myyjienkin olisi syytä katsoa joskus peiliin.

Samalla kun Jari Salomaa pyytää pankeilta hövelimpää otetta, asiakkaille hän antaisi joululahjaksi hitusen realismia. ”Älkää tinkikö niin hirveästi. Hintapyynnöt on jo asetettu kohtuulliselle tasolle.” Salomaa pelkää, että jos ammattilainen on määritellyt käyvän hinnan ja ostajaehdokas tinkii heti alussa 20 prosenttia, jää kaupat tekemättä. ”Eihän siinä suututa kuin myyjän. Ei tässä mitään puoli-ilmaiseksi jaeta”, Salomaa toteaa hieman pilkettä silmäkulmassa.

Juha Uski pyytää Joulupukkia antamaan asiakkailleen epävarmoinakin aikoina uskoa. ”Toivon asiakkailta luottamusta asunnon ostoon. Rohkeutta tehdä ostopäätös silloin, kun siihen on mahdollisuudet”, hän kannustaa.

Panu Oksanen patistaa asunnonostajia vertailemaan mahdollisimman paljon kiinteistövälittäjiä ja heidän palvelukonseptejaan. ”Niissä on eroja”, hän vakuuttaa.

Kaikki kolme yritystä käyttävät PDX-järjestelmää. Näin vuoden lopussa on paikallaan kysyä, mitä mieltä he ovat palvelusta.

”Ajan hallinta ja ajan säästö ovat meidän alallamme tärkeitä asioita ja PDX tuo siihen ratkaisun”, sanoo Juha Uski. Vaikka yritys on pääosin tyytyväinen järjestelmään, Uski lupaa tehdä muutamia parannusehdotuksia.

Open Marketin Panu Oksanen kaipaa sovelluksia mobiilipuolelle. Jari Salomaa kertoo Laatuneliöiden välittäjien olevan erittäin tyytyväisiä välitysjärjestelmään. ”Se helpottaa todella tuntuvasti päivittäisiä rutiineja ja ilman sitä ei enää pärjää.”

Vaikean vuoden jälkeen moni asiantuntija uskoo, että kun tästä talvesta selvitään, keväällä talous elpyy ja sen mukana myös asuntomarkkinat. Kevään eduskuntavaalit ja uusi hallitus ovat vielä suuri arvoitus, mutta toivottavasti välittäjien toiveet toteutuvat ja hyvää tahtoa riittää suomalaisille asuntovelallisille, jotka aina ovat olleet tunnollisia maksajia.

Rauhaisaa joulua joka kotiin, olipa se oma, vuokrattu, velaton tai velkainen. Tärkeintä on kuitenkin se, mitä on seinien sisällä.

Esimerkkejä yhteistyökumppaneistamme:

oikotie etuovi xerox onnistuu kk skvl rakennusteollisuus